Kryogeenisten jäähdyttimien edelläkävijä Bluefors täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Nopeasti maailmanlaajuiseksi kylmäosaamisen kärkinimeksi kasvaneen yrityksen tuotantotilat Helsingin Pitäjänmäessä muistuttavat maallikon silmin lähinnä avaruusteknologiaa ja sitähän ne tavallaan ovatkin – korkeateknologiaa, jota ei monesta maailman kolkasta löydy. Ei siis ole yllätys, että näiden laitteiden ympärillä puhutaan esimerkiksi kvanttitietokoneista, joiden prosessorien hurjia tehoja testataan nimenomaan absoluuttista nollapistettä lähellä olevassa kylmyydessä, joka Blueforsin jäähdyttimillä saavutetaan. Tyypillisesti Blueforsin jäähdyttimiä käytetään tutkimuksessa, jolloin tutkittava kohde asetetaan laitteen sisään ja käynnistetään jäähdytin – jäähdytysajan jälkeen kohteen käyttäytymistä voidaan analysoida lähes absoluuttisessa nollalämpötilassa.
Kun valmistetaan huipputeknologiaa, myös tuotannossa käytettävien laitteiden pitää olla samalla tasolla. Bluefors käyttää tiiveyden tarkastuksessa Leyboldin heliumtestereitä, joista viimeisin toimitettiin YTM-Industrialin toimesta tänä kesänä. Yrityksen tuotannosta löytyvä Leybold Phoenix Vario on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Edellisen sukupolven Phoenix-malleja Blueforsin tiloista löytyy myös.
Tiiveydentarkastus on tärkeä osa tuotantoa, koska Blueforsin jäähdyttimien täytyy olla hermeettisesti täysin tiiviitä. Jäähdyttimien sisällä kierrätetään heliumia, joka ei saa vuotaa laitteesta pois. Komponenttien laatuvaatimusten lisäksi helium on turhan arvokasta hukattavaksi. Tästä syystä valmiit laitteet ja monet niistä käytettävistä komponenteista tarkistetaan aina heliumtesterillä. Bluefors käyttää tavanomaisen He-4 heliumin ohella myös harvinaisempaa He-3 isotooppia, jonka Phoenix Vario tarvittaessa myös havaitsee.
Kyseessä on päivittäinen työvaihe, joten vuodonilmaisimien täytyy olla laadultaan, luotettavuudeltaan ja käytettävyydeltään huippuluokkaa. Leyboldin tuotteista onkin pidetty erityisesti niiden pitkäikäisyyden vuoksi. Vuodonetsintälaite on hyvin huollettuna pitkäaikainen hankinta ja sen säännöllinen huolto koostuu lähinnä tiivisteiden vaihtamisesta. Blueforsin uuteen Phoenix Vario ilmaisimeen toimitettiin myös Leyboldin todella vankkarakenteinen kuljetuskärry, jolla laite siirtyy tuotantotiloissa aina tarpeen mukaan mitattavan kohteen lähelle. Myös helium-mittaus siirtyy muun teknologian ohella kovaa vauhtia verkkoon ja Phoenix Varion mittaustuloksia voikin ilman erillistä kaukosäädintä tarkastella myös mobiilisti (Wi-fi) älylaitteilla tai PC:llä. Mittausdataa voidaan myös tallentaa itse laitteeseen, josta sen voi purkaa USB-muistille esimerkiksi jatkoanalysointia varten. Blueforsilla tätä ominaisuutta ollaan käytetty erityisesti isompien mittauskokonaisuuksien hallinnassa.
YTM-Industrial on tyhjiötekniikassa ja sitä kautta myös helium vuodonetsintälaitteissa yksi Suomen pitkäaikaisimmista toimijoista ja Leybold tuotemerkkinä maailmanlaajuisesti tunnettu. YTM:lle on tärkeää olla mukana kotimaisen vientiteollisuuden kasvussa ja Bluefors on loistava esimerkki tällaisesta yrityksestä. Heliumtestereiden lisäksi Bluefors käyttää YTM:n valikoimasta helium-määrän mittaamiseen Bronkhorstin massavirtausmittareita.
Tiesittekö muuten, että Bluefors nimi on keksitty suoraan sen perustajajäsenien Rob Blaauwgeersin ja Pieter Vorselmanin sukunimien alut yhdistämällä ja hieman muokkaamalla kirjoitusasua? Kahden osaajan yhteystyö voi monesti tuottaa hedelmää ja samalla periaatteella YTM-Industrial pyrkii palvelemaan asiakkaitaan – Yhteistyöllä Ideasta Toteutukseen.