Vetyteknologialla on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Viime vuosina polttokennotekniikan kehittyminen on tuonut markkinoille lukuisia uusia sovelluskohteita, ja vedyn käyttö teollisuudessa on jatkuvassa kasvussa. Vetyä voidaan käyttää sekä polttoaineena että energian varastoimisessa. Yksi sen parhaita ominaisuuksia onkin juuri monikäyttöisyys; vetyä pystytään hyödyntämään niin teollisuuden prosesseissa, liikenteessä kuin tieteellisessä tutkimuksessakin.
Vetyä voidaan valmistaa usealla eri tavalla, joista monet ovat täysin päästöttömiä. Parhaimmillaan vedyn avulla voidaan poistaa kokonaan tarve fossiilisille polttoaineille. Näin on käymässä esimerkiksi Suomen terästeollisuudessa, jonka päästöt vastaavat yli seitsemää prosenttia koko maan hiilidioksidipäästöistä. Kyse on siis kokoluokaltaan valtavista innovaatioista.
Vety on osoittautumassa tärkeäksi palapelin palaseksi matkalla kohti ympäristöystävällisempää tulevaisuutta. Vetyä hyödyntävien ratkaisujen lisäksi tarvitaan esimerkiksi vedyn käsittelyyn ja sen valvontaan suunniteltuja laitteita. Valikoimassamme on jo useita vedyn käyttöön liittyviä tuotteita, ja kartoitamme niitä jatkuvasti lisää. Meille on tärkeää, että tuoteportfoliomme tukee asiakkaidemme kestävän kehityksen tavoitteita ja tekee työpaikoista turvallisia.
Vetytekniikkaan liittyviä tuotteitamme:
Ilman, kaasun, liuosten ja öljyn suodatus- ja erotustekniikka
Kaasunilmaisimet ja kaasunilmaisu
Leybold Phoenix helium-testerit vuodonilmaisuun
Paine- ja virtaussäätimet kaasuille ja nesteille (Bronkhorst)
Pikaliitin ja komponentit H2/CNG kaasujen siirtoon ja tankkaukseen (WEH®)
Vetyteippi H2-vetyvuotojen visuaaliseen havaitsemiseen